Moksibustio

ME TSA
Me tsa on tiibetinkielinen nimi moksibustiolle eli tulihoidolle.  Siitä usein käytetäänmoxa2.jpg lyhyttä lempinimeä – moksa.  Moksaa käytettiin monissa muinaisissa lääkinnällisissä traditioissa, mm. perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä ja Ayurvedassa. Me tsa on mainittu tiibetiläisissä lääketieteellisissä teksteissä – bum bzhi (kirjoitettu n. 3900 vuotta sitten) ja rgyud bzhi (n. 1200 vuotta sitten) sekä vanhoissa Dunhuang luolasta löydetyissä termateksteistä. Me tsa on kuvattu yhtenä viidestä ulkoisestä hoitotoimenpiteestä. Me tarkoittaa tulta ja tsa tarkoittaa tuottamista, eli kyse on tulen tai lämmön tuottamisesta.

Perinteisesti me tsa luokitellaan invasiiviseksi hoidoksi sen polttavan vaikutuksen vuoksi. Länsimaissa kuitenkin sovelletaan vain mietoa moksa-tyyliä jossa ihoa ei polteta suoraan eikä hoidosta jää mitään pysyviä jälkiä iholle.  Me tsa hyödyntää tulen parantavaa voimaa jolloin lämpöä johdetaan bioaktiivisten pisteiden kautta kehoon mikä antaa voimakkaan terapeuttisen vaikutuksen. Tätä hoitoa useimmiten käytetään erilaisten kylmien häiriötilojen hoidossa.  Käsittely moksan lämmöllä on erityisen tehokas Badkan sairauksissa, mutta se on myös hyödyllinen Lung:ille. Me tsa  on myös hyvin tehokas kivunlievityshoito. Lämmitettävät pisteet valitaan yksilöllisesti riippuen sairaudesta. Myös lämmön voimakkuus voi vaihdella.

Me tsa
:n käyttöastetta:

  1. Pehmeä lämmittely:  pistettä lämmitetään vähitellen.
  2. Voimakas lämmittely: moksaa tuodaan pisteen läheisyyteen seitsemän kertaa.
  3. Polttaminen: moksaa tuodaan pisteen läheisyyteen 14  kertaa.
  4. Keittäminen: moksaa tuodaan pisteelle 21 kertaa / asetetaan moksakartio suoraan iholle (vanhassa perinteessä tämä toimenpide jätti iholle arven)

Lisäksi on olemassa kaikista miedoin moksibustion tyyli ns. testimoksa. Tätä käytetään epäselvissä tapauksissa ja silloin pisteitä lämmitetään kivillä tai puun paloilla ja seurataan potilaan reaktiota tähän testihoitoon.

Muita materiaaleja joita käytetään moksabustiossa ovat tietyt yrtit, kasvien osat, eläinten osat kuten sarvet, metallit, jne. Yrtit joita useimmiten käytetään moksassa ovat maruna tai koiruoho (artemisia) sekä harvinaisempi alppitähti (edelweis)

Indikaatioita me tsa hoidolle:

– heikko ruoansulatus, turvotus, huono verenkierto ja muut ongelmat jotka ttm-07-120liittyvät Beken-häiriöihin
– unettomuus, masennus, muistihäiriöt, alakuloisuus ja muut psyykkiset ongelmat ja häiriötilat jotka liittyvät Lung-häiriöihin
– jänteiden ja nivelsiteiden jäykkyys ja muut vastaavat ongelmat jotka liittyvät liikaan Lungiin
– iskias ja muut neurololgiset kivut
– reuma-sairaudet, artroosit, artriitit ja muut vastaavat tilat jotka liittyvät liikaan Bekeniin
– kaikki kylmänluonteiset sairaudet jotka liittyvät Lungiin ja Bekeniin
– kaikki kipupisteet paitsi Tripa-pisteet ja kuumat pisteet
– kaikki kylmät ja tunnottomat pisteet (liika Beken) tai kutiavat, pisteet (liika Lung)

Kontraindikaatiot me tsa hoidolle:

– sairaudet ja häiriötilat joilla on kuuma luonne, kuten kuume, influenssa, Tripa-sairaudet, veren sairaudet, muut kuumat sairaudet, anemia.
– moksibustiota ei tehdä aistinelinten ja sukupuolielinten, lymfasolmukkeiden, laskimoiden ja valtimoiden kohdalla.

DRA ME eli  moksakartiot tai sigarit

ttm-07-126
Kartiomoksa. Sigaarimoksa ja puiset suojalevyt

Artemisiasta tehtyjä sigaari- ja kartiomuotoisia moksia käytetään moniin kylmiin häiriötiloihin. Sigaarimoksan kanssa usein käytetään puusta valmistettuja suojalevyjä.

Kartiomoksan alle sijoitetaan inkivääristä, valkosipulista tai puusta valmistettuja alustoja joiden alle laitetaan kalsiittijauhetta.

 

HOR ME ELI MONGOLIALAINEN MOKSIBUSTIO

Hor tarkoittaa mongolialaista ja me – tulta.  Tätä hoitoa pidetään moksibustion ala-lajina koska tässäkin on kysymys hoitavasta lämmöstä. Lämmön lisäksi hor me hoidossa hyödynnetään hoitavien yrttien ja öljyjen parantavaa voimaa ja sitä käytetään ennen kaikkea  Lung -häiriöiden hoitoon.

Hor me on hyvin vanha hoitomenetelmä jonka juuret ovat mongolialaisessa traditiossa. Ensimmäiset maininnat hor me:sta löytyvät 2000 v. vanhoista teksteistä. Che Bu Tri She mainitsee tätä hoitoa Bum bZhi:ssa, joka on vanhin tiibetiläinen lääketieteellinen teksti.  Myöhemmässäkin tekstissä eli rGyud bZhi:ssa hor me löytyy  ulkoisten terapioiden puusta ja sen sanotaan olevan paras Lung-hoito.

hormepic-kopioOn olemassa erilaisia tapoja soveltaa hor me hoitoa. Perinteinen tapa on asettaa hoidettavalle pistelle kuumaan öljyyn kastettu villahuovan pala jonka päälle laitetaan tulella lämmitetty kivi. Nykyään useimmiten käytetään pieniä määrätyillä yrteillä täytettyjä kangasnyyttejä joita kastetaan lämpimään seesamöljyyn ja nyytillä painellaan diagnoosin mukaisesti valittuja pisteitä.

Hor me voi olla osa ku nye hierontaa tai sitä voidaan antaa erillisenä hoitona. Useimmiten hor me nyytteihin laitetaan valkosipulista, inkiväristä, aniksesta ja muskotista valmistettua seosta, mutta on olemassa muitakin sekoituksia riippuen häiriötilan laadusta.


TEL ME eli metallimoksametal-moxa

Pisteitä ja nivelia voidaan lämmittää myös metallista valmistettujen moksien avulla. Tel me voi olla valmistettu kullasta, hopeasta, kuparista tai raudasta.

RA TSUG eli sarvimoksa

Lämmitettyjä eläinten sarvia käytetään hoitamaan esimerkiksi turvotusta tai lymfakierron häiriöitä. Pisteitä lämmitetään,  muttei polteta.

DO TSUG eli kivimoksa 

Lämmitettyjä kiviä sijoitetaan pisteiden päälle. Joskus kiviä laitetaan suoraan iholle ja joskus käytetään suojaa.

SHING ME eli puumoksa

Puumoksassa puun paloja käytetään alustana jonka alle ripotellaan kalsiittijauhetta johon on lisätty tiettyjä yrttejä ja päälle laitetaan palamaan artemisiakartio. Tätä moksaa käytetään mm. kihdin ja artriitin hoidossa.

SHING TSUG on toinen puumoksan laji jossa lämmitettyjä santelipuun oksia käytetään tiettyjen pisteiden lämmittämiseen.